Aloitin vuosi sitten syksyllä kirjoneulepaidan poikaystävälleni Novitan 2015 talvinumeron mallin 31 mukaan. Lankana siis seiskaveikka harmaana versiona. Aikeena oli saada paita valmiiksi kyseisen talven aikana, mutta projekti venähtikin vuoden mittaiseksi. Paita valmistui juuri hyvin ennen tämän syksyn pakkasten saapumista.
Mallin kuviot ovat tosi tyylikkäät, tykkään! Ne olivat kuitenkin kieltämättä työläät, kun koko ajan sai olla laskemassa silmukoita ja kerroksia eri kuvioihin :D Seiskaveikka on myös aika raskas lanka neuloa (ei mikään pehmeimmin soljuva), erityisesti tällaiselle tosi tiukalle käsialalle. Innostuin omaan tapaani vähän liikaa ja rannehan siinä sitten protestoi. Neule piti jättää tauolle kevättalvella, kun jäljellä olisi ollut enää puolikas viimeinen hiha (pahus!).
Kaiken lisäksi tästä piti tulla erikoispitkä hihojen suhteen, ja lisäsinkin 6 cm hihansuiden resoriin. Siitä huolimatta hihat jäivät tavallisen pituisiksi eli liian lyhyiksi paidan saajalle, kun matkan varrelle sattui vieläkin käsittämättömiä laskuvirheitä... x)
Loppujen lopuksi paita kumminkin valmistui ja saaja oli siihen kovin tyytyväinen. Onneksi neuleet on kovin mukautuvaisia käytössä :)
Turnip head princess
26.11.2018
21.8.2018
Kielo on kesän teema
Sain keväällä yksiltä kummeiltani valmistujaislahjaksi Kalevalan Kielo-sormuksen. Se on aivan ihana, ja toivoinkin tässä hiljattain saman sarjan korvakoruja snyttärilahjaksi.
Teemaan sopien olin keväällä sattunut ostamaan Eurokankaasta kaunista Kielo-trikoota. Kankaasta tulikin ihana mekko ohjeella, joka löytyy SK-lehden numerosta 3/2017!
Mallissa on kivat puolipituiset hihat ja täydellinen polviin ulottuva helma. Lisäsin sivusaumoihin taskut, mutta venyvässä kankaassa ne helposti "roikuttavat" hameen helmaa ja toisaalta meinaavat pistää tyhjinä ulospäin. Ensi kerraksi pitää kehittäävähän toimivampi taskumalli...
Tähän mekkoon pääsin kokeilemaan uusia joustaville kankaille sopivia ompelukoneneulojani. Toimii, jipii! Ei enää (niin paljon) pistojen hyppelyä ja epätasaista ommelta :D
Kuvauspaikaksi keksittiin Karhulan Jokipuisto. Pieni puisto oli tosi nätti, ja loppukeväästä ihanasti kukassa :) Kuulemani mukaan entinen työkaverini oli viime kesänä otattanut siellä myös hääkuvansa. Sinne joskus uudestaankin!

10.7.2018
Yrttipussukat käytetyistä kahvipusseista
Törmäsin Eilentein-blogissa kastelun kestäviin kankaisiin yrttiruukkuihin ja päätin heti kokeilla. Linkki vie kyseiseen blogitekstiin, joka sisältää hyvin simppelit ompeluohjeet. Idea siis on, että kahvipussilla vuorataan kangaspussin sisus vettäkestäväksi.Tähän projektiin saa kivasti käytettyä sekä käytettyjä kahvipusseja että hukkakangastilkkuja. Näppäriä tuliaisia tai pikkulahjuksia :)
Surautin ensimmäiset pussukat ilman ripustuslenkkiä, mutta jälkikäteen totesin pussien olevan monikäyttöisemmät lenkillä varustettuna. Ompelin samasta kankaasta taitellun kangaskaistaleen kahvipussin ja päällyskankaan väliseen saumaan, toimii! Alimmassa kuvassa näette pussukat tositoimissa vanhempieni mökkikeittiössä.
![]() |
| Saumat vähän vinksinvonksin mutta hälläväliä! |
Surautin ensimmäiset pussukat ilman ripustuslenkkiä, mutta jälkikäteen totesin pussien olevan monikäyttöisemmät lenkillä varustettuna. Ompelin samasta kankaasta taitellun kangaskaistaleen kahvipussin ja päällyskankaan väliseen saumaan, toimii! Alimmassa kuvassa näette pussukat tositoimissa vanhempieni mökkikeittiössä.
27.6.2018
Satiiniset liehuhelmat
Suuren Käsityölehden tämän kesän numerossa oli ihana Nelliinan suunnittelema kesämekko, jota oli tietty pakko kokeilla heti. Eurokankaan palalaarista löytyi sattumalta juuri sopivankokoinen keveä satiinipalanen. Tämä mekko valmistui päivässä, tosi nopea ja moneen sopiva malli!
Helma on A-mallinen, joten se on mukavan väljä ja elävä :) Muutama pikakuva saatiin sukulaisiin lähtiessä. Kyläreissun jälkeen mekko joutui heti pesuun monien saippuakuplatahrojen takia :') Sainpa myös kummilta tilauksen samantyyliselle mekolle!

18.6.2018
Perhoshihainen kesäpaita
Ihastuin keväällä Suuren Käsityölehden 2017 kesänumeron kantta koristavaan perhoshihaiseen puseroon. Malli oli yksinkertainen ommella, joten se sopi harjoitteluun paremmin kuin hyvin. Täydellinen puuvillakangaspala löytyi sattumalta Eurokankaan palalaarista ;)
Olen nyt ensimmäistä kertaa päässyt kunnolla laittamaan omaa parveketta. Olin itse ihan yllättynyt, kun Kuopion-reissulla googlailin ajomatkan varrella olevia puutarhoja, joissa käydä :D Meidän parveke on onneksi suuren osan päivästä varjon puolella, niin se ei kuumu ihan pätsiksi kuin kovimmilla helteillä. Varjoisuudessakin on hankaluutensa, kun kuvan kukka-amppeli jää selvästi vähän liian nurkkaan (pituuskasvusta päätellen), eikä mansikka tuota marjaa kovin aktiivisesti... Mutta on silti ihanaa katsella nättiä pikku parveketta ja pitää siitä huolta!
Paidan surautti päivässä, vaikka onnistuinkin jossain välissä ompelemaan
toisen hihan kiinni väärinpäin... Kiva tuli, näitä voisi tehdä joskus
pari lisää erilaisista kankaista! Malli on näyttävä, mutta helppo
käyttää - sen voi yhdistää vaikka kynähameeseen kuten valmistujaisistani
otetussa kuvassa, tai sitten arkivaatetuksena kukkaostoksilla. Pakko kuitenkin myöntää, että päällystakin pukeminen paidan päälle tuottaa vaikeuksia leveiden hihojen takia...
Yllä näkyvät myös uudet rakkauskenkäni Minna Parikan Raquelit, jotka raaskin ostaa vasta valmistujaishaljana itselle -verukkeella :D Ah, niin kauniit!
Olen nyt ensimmäistä kertaa päässyt kunnolla laittamaan omaa parveketta. Olin itse ihan yllättynyt, kun Kuopion-reissulla googlailin ajomatkan varrella olevia puutarhoja, joissa käydä :D Meidän parveke on onneksi suuren osan päivästä varjon puolella, niin se ei kuumu ihan pätsiksi kuin kovimmilla helteillä. Varjoisuudessakin on hankaluutensa, kun kuvan kukka-amppeli jää selvästi vähän liian nurkkaan (pituuskasvusta päätellen), eikä mansikka tuota marjaa kovin aktiivisesti... Mutta on silti ihanaa katsella nättiä pikku parveketta ja pitää siitä huolta!
14.6.2018
Onnea ylioppilaille!
Tämä toivotus tulee nyt hieman myöhässä, mutta ei se mitään! Nuorempi pikkusiskoni sai tänä vuonna valkolakin ja kortin piti tietenkin olla itse tehty :D Pinterestin selailu tuotti taas tulosta ja keksin tehdä korttiin aurinkolasipäisen hahmon ylioppilaslakki päässä. Tämän idean sai sovellettua myös sopivasti pojan korttiin, siskon poikaystävästä tuli niinikään ylioppilas :) Their future is so bright!
Juhlaa edeltävänä päivänä itselleni iski tukkakriisi ja ryntäsin ostamaan uusia tarvikkeita kuontalon taltuttamiseen: suolasuihketta ja jotakin muotoilun aikana laitettavaa suihketta. Kannatti! Sain pienoisen väännön jälkeen aikaiseksi ihan kelvollisen nutturaväkerryksen. Se tosin valahti kesken juhlan ja vaati korjailua... Mutta ihan hyvin ekaksi tämmöiseksi, käytännön toteutusta pitää vielä hioa... :D
Ylioppilaat olivat tietysti älyttömän kauniit ja komeat, ja juhlat kaikin tavoin onnistuneet. Me isosiskot ollaan ylpeitä kuopuksesta!

8.6.2018
Paluu blogin pariin mekkoja tehtaillen
Mut on tänä keväänä vallannut kunnon ompelupakkomielle. Instagram-tilille on alkanut kertyä kuvaa jos mistä tekeleestä. Kaverini sitten heitti ehdotuksen että blogia pystyyn vaan taas. Ehkä tässä pysyisi itsekin mukana, mitä on tehty milloinkin :)
Bongasin talvella Eurokankaasta hauskaa jääkarhukuvioista puuvillakangasta. Pakkohan siitä oli tehdä veikeä mekko kesäksi! Malliksi valikoitui Mekkohtehdas-kirjan Aino, se oli myös hyvää virkistystä ompelutaidoille :D Taskut mekossa on ihan parhautta!
Saman mekoin voisi ensi kerralla toteuttaa vähän joustavammasta kankaasta, niin ei olisi niin jäykkä ja kynnys pitää sitä madaltuisi... On mekko toki päässyt jo käyttöönkin, tässä kuva äitienpäivältä:
Bongasin talvella Eurokankaasta hauskaa jääkarhukuvioista puuvillakangasta. Pakkohan siitä oli tehdä veikeä mekko kesäksi! Malliksi valikoitui Mekkohtehdas-kirjan Aino, se oli myös hyvää virkistystä ompelutaidoille :D Taskut mekossa on ihan parhautta!
27.6.2017
Loma Lontoossa ja juhannus töissä
Tämä neljä kuukautta alkaa olla jo lopullaan, mitä on vielä jotenkin vaikea sisäistää. Enää yksi päivä jäljellä! Tällä viikolla labrassa on ollut kiireistä, kun olen tehnyt pientä loppukiriä että kaikki hommat ehditään saada päätökseen mitä nyt on käynnissä. Huomenna kuitenkin pitäisi olla meikäläisen viimeinen koe, ja sunnuntaina valmista. Kiva tapa viettää juhannusta!
Aloitin jo pakkailemaan omaan tapaani hyvissä ajoin :D Alussa tuntui että tätä tavaraa on aivan kauheasti, mutta eiköhän kaikki mahdu kyytiin. Ostin täältä ekstrana pienen matkalaukun, josta saa vähän lisätilaa tavaroille. Nyt kun miettii, niin ei se isokaan olisi niin paljon enempää maksanut, etenkin kun Finskin lisämatkatavaramaksu on vaan 20 e/laukku - tuohon pikkulaukkuun saan varmaan korkeintaan 10 kg ja 23 saisi olla...
These four moths have passed quickly, I only have 1 day left! I have been very busy this week when trying to finish everything that is now going on in the lab. I should have a final experiment tomorrow, finally. A very pleasant way to spend a Midsummer! I started early to pack my things :D I bought a little extra luggage from here, it seems that I could have bought a bigger one. Especially when the cost of an extra luggage with Finnair is only 20 e, and 23 kg is allowed...
![]() |
| Viimeisen lauantain työpäivänjälkeinen (ansaittu) buffetti-illallinen :D |
Kiireen keskellä ehdin kuitenkin neljän päivän ansaitulle lomalle Lontooseen. Tätini ja serkkuni tulivat Suomesta käsin ja meillä oli tosi kiva viikonloppu yhdessä! :) Tämä oli mulle ensimmäinen visiitti kaupunkiin ja tällä näkemällä kyllä pidän kovasti. Katseltiin vähän perus nähtävyyksiä: Big Ben, vahdinvaihto Buckinghamin palatsilla, Tower of London ja niin edelleen. Viikonlopun pääohjelmana toimivat perjantai-illan Leijonakuningas-musikaali ja lauantaivierailu Harry Potter-kuvausstudioille.
In the middle of the rush, I had a well earned 4-day holiday in London. My aunt and cousing came there from Finland, and we had a splendid time together :) This was my first visit in London and I like it very much! We saw some of the famous sights in the city, such as Big Ben, change of guards at the Buckinham's palace, and Tower of London. The main events for us were the Lion king musical on Friday night and visit to the Harry Potter filming studios on Saturday.
Leijonakuningas oli aivan ihana! Hyvät esiintyjät tottakai, mutta ihan huikean upea puvustus ja lavastus. Ei voinut kun ihailla :D Olispa hienoa, jos tämmöset musikaalit tulis joskus käymään myös Suomessa...
The Lion king was amazing! Good actors and singers but also wonderful costumes and framing (?). I loved it and couldn't help admiring. It would be perfect to have something like this visiting also Finland...
Harry Potter -kuvausstudiotkin olivat käymisen arvoiset. Oikeista kuvauslavasteista oli tehty toimiva kierto"ajelu" vierailijoille, ja reitti olikin kattavampi kuin olin alunperin ajatellut 8) Oli ihanaa ja samalla omituista olla keskellä leffojen ympäristöä mukaanlukien Laituri 9 3/4 ja Kielletty metsä...
![]() |
| Lumottu portaikko |
![]() |
| Hogwarts express |
Also the Harry Potter filming studios were worth visiting. The tour was good and actually more comprehensive than I had thought. It was strange and wonderful to suddenly be in the middle of the films :D
Huomenna sitten starttaa kone illansuussa, hurjaa! Pian nähdään taas ;) And tomorrow the plain will take me back home in the evening, so strange! See you soon!;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)