26.11.2013

Pientä ja pehmeää

Isoin syksyn harvoista käsityöhankkeistani oli Novitan Syksy 2011 -lehdestä löytynyt vauvan haalari. Mulla ei oo kauheesti noita Novita-lehtiä, mutta niistä mitä on, on juuri tuo samainen  2011 osoittautunut kaikkein käyttökelpoisimmaksi. Siitä on tullut tehtyä vaikka mitä malleja :) Novitan nettisivulta sattui nyt vielä löytymään esimerkiksi nämä; aivan ihanat ylipolvensukat Polku-langasta. Itse tein sukat ruskanvärisiksi. Jouduin kuitenkin lahjoittamaan ne yhdelle ystävälle, kun ohje oli vaan yhdenkokoisille säärille eivätkä sukat oikein istuneet itselle.

Omista sukistani ei löytynyt yhtäkään kuvaa... Tämä siis Novitan sivulta.
Valitettavsti kyseistä lankaa, kuten montaa muutakaan "erikoislankaa" ei enää valmisteta :'( Polku-langalle oli tarkoitettu myös tämä vauvahaalari, mutta piti sitten vaihtaa lanka siniseen Nalle aloeveraan, jota itsellä jo sattui olemaan varastossa. Puikkokokoakin piti sitten muuttaa Nallelle sopivaksi, minkä johdosta haalarin todellista kokoa oli tosi vaikea arvioida.


Vetskari helpottaa pukemista.

Kaiken koulukiireen keskellä ja lahjustettavan vauvan kasvaessa huippunopeaan oli hieman epävarmaa, valmistuisiko haalari ajoissa. Otin superspurtin työn loppupuolella ja sain sen valmiiksi vain kahdessa kuukaudessa :') Haalari osoittautui onneksi vauvalle vielä aika reilun kokoiseksi, joten se on oikein hyvä vähän myöhemmin, kun talvi oikein iskee.

Linja-autossa on myös tunnelmaa!

Tämä kuu on vilahtanut ohi ihan hurjan nopsaan! Alkupuolikas kului pääosin tentteihin lukiessa, mutta nyt on vauhti onneksi vähän helpottunut, ainakin tavallaan :) Superhypermahtava FATO on viimein ohitse jihuuu!! Okei okei, tästähän se oikea oppiminen vasta alkaa, jne. jne.

7.11. vietettiin Ahtisaaripäivää Kuopiossa ja meidän kuorokin esiintyi siellä, päästiin live-nettilähetykseen wuhuu!:D Ja itse ex-presidenttihän istui siinä parin metrin päässä, kun salin edessä laulettiin 8) Alla olevassa kuvassa Ahtisaari istuu tuolla edessä violetissa nojatuolissa (aivan varmasti istuu, oikeanpuoleisessa!), vaikkei kasvojen tunnistus olekaan kovin helppoa mahtavan kuvanottopaikan ansiosta.


Kuun vaihteessa linja-autoiltiin etelään kohti Helsingin Messukeskusta. Linja-autossa oli kyllä tunnelmaa; matkat kului lähinnä laiskahkoon luentomateriaalien selaukseen ja autuaaseen nukkumiseen :P Toivottavasti ei hirveesti häiritty kaikkia muita titrauksinemme ja kromatografioinemme...

Oltiin siis lupauduttu toimitsijoiksi sinne Farmasian päivät -tapahtumaan. Siellä me työskenneltiin ahkerasti lauantai ja sunnuntai. Ei se oikeastaan edes tuntunu työltä, kun vaan piiputeltiin ihmisiä sisään ja ulos luentosaleista ja näyttelystä (=luettiin osallistumiskorttien viivakoodeja), ohjattiin ihmisiä syömään ja info-pisteelle ja muuta pientä :) Meitä ei pidetty nälässä (päinvastoin!) ja ehdittiin hyvin kiertelemäänkin messualueella vapaina hetkinä, kaikki meni siis hyvin ;D

Iloinen toimitisja univormussaan
Kiva kassi ja tavaraa
Ehti siinä sitten perjantai-iltana näkemään sukulaisiakin ja lauantaina viettämään laatuaikaa ystävien kanssa mm. hyvän ruuan (ja kaakaon) merkeissä.  Erittäin antoisa viikonloppu siis! Tenttin lukeminen jäi jostain syystä vähän vähemmälle, mutta jospa siitä nyt kuitenkin selvisin.

Muutakin jännittävää on sattunut, nimittäin kävin viime viikolla ekaa kertaa luovuttamassa verta. Siis ekaa kertaa niin, että oikeasti pääsin siihen luovuttamiseen asti :D Tuli siinä sitten molemmat kädet rei'itettyä, kun toisessa kädessä se suoni oli jotenkin pieni ja sivussa eikä verta meinannut tulla sitten millään. Toisesta kädestä se sitten virtasi oikein kauniisti, kun vaihdettiin luovutuskättä.

Taisin menettää sillä kertaa vähän enemmän verta kuin sen normaalin luovutusmäärän, mutta ihan hyvä olo oli onneksi koko loppupäivän :) Pelasin kuitenkin varman päälle ja köröttelin bussilla kotia kävelyn sijaan. Ihan kuin olisi ollut kyynärsuojat, kun molemmat kädet oli tiukasti paketoitu :D Ens  kerralla osaan sitten sanoa, kummasta kädestä on parempi ottaa. Sit saan tietää viimein, mikä mun veriryhmä on! Vaikka mulla onki jo jonkinasteinen aavistus...

Tähän loppuun:


5.11.2013

Kenen nimpparit nää on?

Kummipojalla oli tuossa pari viikkoa sitten nimipäivät ja tässä hauska merirosvokortti, jonka poitsulle lähetin :) Otsikko on muuten lainaus sukulaisten inside-vitsistä... :D 




Piirsin siis pikku piraatin tussilla ja puukynillä, ja pääkallolipun leikkasin mustasta pahvista, johon kuvion raapustin valkoisella geelikynällä. Pilkullinen taustapaperi on vaalenasinistä kuultopaperia, vaikka se näyttääkin ehkä vähän tummalta tässä kuvassa :)

Yarr!!