20.3.2015

Vihannekset

Blogissa on taas ollut aika hiljaista, koska työpäivät vie suurimman osan päivästä, lisäksi aamuisin on ollut aika kylmää joten bussissa neulominen ilman hanskoja ei ole huvittanut... Neuloin tuossa pinkit polvisukat, mutta toisen sukan teko lopahti kärkikavennuksiin - hyvään kohtaan siis. No, ehkä saan sen tässä joku päivä vielä pääteltyä.:') Enemmän mielenkiintoa on sen sijaan vienyt yksi turkoosi huivi...


Äidin merkkipäivän lahjaksi löysin Pentikiltä viimekesäistä aivan ihanaa kuosia olevan tarjottimen. Tiesin myös heti, että myös äiti tykkäisi siitä - ja nappasin kaveriksi keväisen keittiöpyyhkeen, joka kyllä sopisi yhtä hyvin pöytäliinaksi. Eihän sellaista kaunokaista raaski laittaa tahrittavaksi!

Noh, sitten keksin tehdä kortinkin teemaan sopivaksi ja maalasin (melko pikaisesti) vähän vihanneksia ja eikun vaan kiinni korttipohjaan :D Joku tommonen kuva voisi olla hauska keittiöpyyhkeenä tai tiskirättinäkin...



Kävin viimeviikonloppuna piipahtamassa Savon maisemissa tapaamassa ystäviä. Oli kyllä ihana nähdä pitkästä aikaa :3 Se 1,5 päivää oli kyllä aivan liian lyhyt aika, vaikka ehdittiin käydä shoppailemassa ja minä kämpillä kurkkaamassa, että seinät on vielä pystyssä. Ja olihan ne, heti olisi tehnyt mieli jäädä sinne hyörimään ja pyörimään :D Tosin asuinkumppanit puuttuu, joten ois siellä ollu aika tylsää istuskella yksinään...

Onnistuin muuten missaamaan hienon auringonpimennyksen, josta kaikkialla hypetettiin niin kovasti!8( Sen siitä saa kun käy töissä neljän seinan sisässä tilassa, jossa ei ole ikkunaa ja säntäilet ympäriinsä niin että ajantaju on ihan hukassa koko ajan :') Ensi viikolla olisikin taas osastoja tiedossa.

10.3.2015

Pikkuleipiä tässä tilanteessa! No, ehkä yksi

Taas muumisitaatti otsikossa! Varmaan alitajuntaa kismittää, kun jätettiin Reetan kanssa jaksojen katsominen kesken kun alkoi olla vain uudempia tyhmempiä jäljellä... :D Aihe ei ole ainakaan ihan puskasta revitty, koska muumeihin liittyy mys serkun synttärikortti. Nämä kaksi ovat tammikuisen korttispurtin tuotoksia, kun tehtailin kerralla ennätysmäärän 7 (jos ei lasketa joulukortteja mukaan).


Tykkään kauheasti noista ekokartongeista! Samoin kuin noista pilkullisista papereista, tekisi mieli vaan säästää ja säästää niitä... Kissakortin kisut on vanhoilla ja aika keskinkertaisilla vesiväreillä sudittu joskus syksypuolella.


Harjoittelu on edennyt huimaa vauhtia, nyt on jo kuudes viikko menossa eli ollaan melkein puolivälissä 8) Aika menee ihan liian nopeasti, tosin onneksi on vielä kesän verran jatkoaikaa. Tällä viikolla olen päässyt osastolle tiirailemaan ja tutustumaan ympyröihin siellä, tosi jännää! Herätys klo 5.20 on kyllä aika aikaisin (bussi lähtee klo 6.10), mutta iltapäivällä pääsee vastapainoksi mukavan ajoissa kotiin :)

Nyt saan vähän aikaa pitää SINISTÄ työtakkia, mikä on aika historiallista - tähän mennessä olen ollut aina valkoisissa lukioaikojen kesätöistä asti !!!

8.3.2015

"Talomaalin tähteitä, on siinä taitelija!"

Olen jo jonkun aikaa haaveillut uusista, isommista vesiväreistä. Parisen vuotta sitten olin ostanut  Winsor & Newtonin taskukokoisen vesiväripakkauksen, ja se on aivan ihana. Siinä oli kuitenkin vain 12 väriä, joten koko ajan sai olla sekoittelemassa niitä keskenään. Eilen ostin itselleni 24 värin paletin samalta merkiltä ja se on upea! Paketti oli sopivasti alennusksessa ja lisäksi askartelu- ja taitelijatarvikkeista sai vielä -15 % sinä päivänä, kätevää!


Paketin ainoa miinuspuoli on ehkä se, ettei siihen kuulunut omaa sivellintä. No, onneksi minulta löytyy ihan kelvollisia vanjoha suteja :) Olen eilisestä lähtien vain ihastellut ja silitellyt näitä, äsken pääsin kunnolla kokeilemaan maalausta jee! 

Alla näkyy pakettien huvittava kokoero... Pieniä voi toki käyttää edelleen, ne on ihan  kätevät kuljetella mukana ympäriinsä 8)



Taskukalenterini muuten hävisi yliopistolla joskus joulun tietämillä, ja surin ja etsin sitä monta viikkoa paikoista, joihin uskoin sen unohtuneen. Pari viikkoa sitten yhdeltä tutulta tuli viestiä, että hän oli löytänyt kalenterini - samaisesta luentosalista, jonka olin kontannut läpi useaan kertaan pitkän aikaa sitten! Sain kalenterini sen välissä olleet pikku muistot takaisin, jee!:D Jännä, miten ihan pienet jutut tekevät iloiseksi :)

Olin saanut toisen kaverini tarpeettoman kalenterin käyttööni ja nyt täydensin sitä vanhan kalenterin sisälmyksillä. Koristelin kannenkin timanteilla, helmillä ja haaraniiteillä vähän edellisen yksilön tyyliä jalostaen.


Toivotan kaikille hyvää naistenpäivää!

1.3.2015

Keväthuivi

Ullan Myrskylintu on aivan täydellinen huivi. Päätinpä siis tehdä 
yhden myös itselleni. Tällä kertaa värinä raikas vaaleanvihreä samasta langasta kuin edelliselläkin kerralla,  mutta vahingosta viisastuneena 5,0 mm pyöröpuikoilla. Tällä kertaa noudatin kokonaan ohjetta, eikä tarvinnut ruveta soveltamaan.



Isompien puikkojen vaikutus on ilmiselvä - huivi yltää puoleenselkään, kun taas edellisestä versiosta tuli vähän lyhyempi yhdestä ylimääräisestä kierroksesta huolimatta.

Ylemmässä kuvassa näyttää muuten vähän siltä, että mun ponnari olis vaan niskaan asti :D Mutta en oo (vielä) leikannu niitä ;))





Ompelukuume iski, tekis mieli koko ajan surautella kaikkia ihania pussukoita kaikista ihanista kankaista... Kevättä on ilmassa!8)

24.2.2015

Meowy birthday!


Viikonloppu sujui mukavasti Lappeenrannassa kaverin luona. Tällä kertaa ohjelmaan kuului tv-sarjoja kuten Bones ja Game of thrones. GOT oli minulle uusi tuttavuus, tosin se on pitkään roikkunut katsottavien listalla :D Juhlistettiin myös (toisen meistä) vanhenemista illallisella kiinalaisessa. Kuvia ei tullut reissulla otettua, olen ruvennut siinä asiassa vähän liiankin laiskaksi...

Tässä kuitenkin kyseiseen tapahtumaan liittyvä onnittelukortti. Kokeilin puolisen vuotta sitten, osaisinko tuhertaa vesiväreillä kissan. Päästä tuli ihan onnistunut, enkä sitten uskaltanut ottaa riskiä pieleen menevästä loppuosasta - kuvasta tuli hyvää korttiainesta! Kisulin kaverina vähän kukkasta kuviopaperista ja onnea-teksti blingeineen. Tykkään kamalasti noista pilkullisista papereistä :3

Vaikka työt vie tällä haavaa valtaosan mun ajasta, onnistuin saamaan huivinkin valmiiksi, enää puuttuu langanpäiden päättely (huokaus). Siitä ehkä lisää ensi kerralla. Nyt vireillä pitkät villasukat taas vaihteeksi :D Kauheasti himottais kaikki uudet kevätlangat ja mallit, joita kuolasinkin jo kämppisten joululahjana mulle tilaamasta Novita-lehdestä...

8.2.2015

Neulekasseja

Mun on jo pitkän aikaa tehnyt mieli ommella jonkunlaisii pussukoita, joissa vois kanniskella käsitöitä (lähinnä neuleita) kätevästi mukana paikasta toiseen. Muovipussit on tosi ärsyttäviä ja epäkäteviä, ja monet kangaskassit on liian isoja tai liian likasii, koska niitä käytetään muutenkin. Siispä otin eilen piiitkästä aikaan vanhan ompelukoneeni esiin ja rupesin leikkelemään vanhoja hukkakangaspaloja.


Urakka kesti 5 tuntia ja sen aikana sain aikaseksi kolme kassia, yhden A4- tai vastaavankokoisille tavaroille ja kaksi pienempää. Leikkelin kangaspalat tosi suurpiirteisesti, eikä ompelujälkikään ollut mitään olympialuokkaa. Ensinnäkin kesti jonkun aikaa löytää taas se ompelutyyli ja muistaa, millainen vastarannankiiski toi mun kone on :D Joka välissä se pyrki sumppaamaan langat ja teki alapuolen opeleesta tosi sotkuista.

Ratkojakin oli kateissa, joten koneen sotkettua totaalisesti ommeltuani tämän pikkulaukun taskun kiinni, oli pakko tehdä siihen vielä vuorikangas. Muuten kaikki puikot ois tarttunu niihin lankasotkuihin... Mutta ihan nätti siitäkin tuli lopulta. Ja varmaan myös vähän kestävämpi :)




Puna-liilojen kassien kankaat on jotain vanhaa ihanaa marimekon raitakangasta, jonka sainkin käytettyä aika tunnollisesti kahteen kassiin. Se kestää varmaan ikuisesti olosuhteet kun olosuhteet... :D Vaaleampi jotain muuta jota joskus muinoin käytin toisenlaiseen kangaslaukkuun. Vielä noita epämääräisen pieniä palasia tuolta löytyisi ;D



Koska iso laukku oli viimeisimpänä työn alla, se oli luonnollisesti kaikkein nopein homma ja myös kaikken onnistuinein ompelujäljen kannalta. Vaikka tuskin kukaan nyt alkaa suurennuslasilla tutkailemaan saumoja ja ettimään niistä virheitä x) Aika ihania niistä tuli!

Töitten ohessa on hyvä näperrellä kaikkea tämmöstä hauskaa, kun ei juurikaan tarvi tehdä mitään tärkeää työajan ulkopuolella toisinkuin opiskellessa :D Aloitin tuossa uuden huivinkin, joka vähän pilkottaa pussien rekvisiittana... Urheiluharrastustakin olisi tarkoitus pikkuhiljaa herätellä talviuniltaan, ensi viikolla alkaa meikäläisen jumppakevät.


2.2.2015

Riikinkukko

Tässäpä taas yksi onnittelu(tällä kertaa nimppari)kortti. Tein lauantaina viime ketken kirin kortteilussa ja tekaisin 7 korttia :D Normitahti on semmonen 1 per kuukausi... Nyt jatketaan lintuteemalla - vuorossa lempparini riikinkukko. Että ne onkin niin upeita *.* Jälleen kerran tekniikkana vanhat kunnon vesivärit, rajat piirisin mustalla rajaustussilla ennen maalaamista. Päätin ottaa riskin ja kokeilla, kestääkö leviämättä, ja hyvinhän se meni :D

Näköjään jatkan myös sini-vihreä-teemaa :D Alkoi vähän naurattaa, kun etenkin sininen on toistunut tässä jo useamman kerran peräkkäin lyhyen ajan sisällä... Seuraavalla kerralla on sitten jonkin muun värin vuoro.


Idea ei (taaskaan) ole ihan omasta hatusta vedetty, vaan otin mallia internetin ihmeellisestä maailmasta löytyneistä kuvista. Vähän jäi taas tuo vesväripaperi kurttuiseksi farmaseuttisten tiiliskivien alla prässäämisestä huolimatta, mutta pysyy sentään kortissa kiinni :D Ja ehkä se tuo pintaan vähän lisää elävyyttä..? Korttipohjana toimii yllättävän hyvin ruskea ekokartonki.



Saavuin kotikotiin eilen turvallisesti ajoittain huonohkosta säästä ja suuresta tavaramäärästä huolimatta (kiitos kuuluu arvoisalle serkulleni, joka suostui ottamaan meikäläisen rojuineen kyytiin!) :D Viime viikko kului possuillessa, kun yritin kuluttaa kaapeista mahdollisimman paljon ruokatavaraa pois. Siksi myös nämä herkkusushit! Keskiviikkona pidettiin meillä mukavat pikku illanistujaiset koulukavereille ja sainpa silloin maistaa myös nallekarkkisushia, mikä oli melkoinen makuelämys :D


Tänään oli sitten kovasti jännitetty ensimmäinen harkkapäivä täällä etelässä :) Työpäivä alkoi bussissa hermoillessa, että ehtiikö kasiksi töihin vaiko ei. Ilmeisesti huono sää aiheutti jonkin verran sekaannuksia liikenteessä pitkin päivää, mutta en kuitenkaan paljoa myöhästynyt (onneksi), enkä myöskään ollut ainoana samassa tilanteessa :D Vaikka itsestä tuntui vähän keljulta aloittaa työt uudessa paikassa myöhästymällä... Muuten päivä sujui mukavasti kaikkiin uusiin juttuihin tutustuessa :) Tästä se lähtee!

20.1.2015

Kolibri paperilla

Lintuteemalla jatketaan. Halusin Myrskylintu-huivin kaveriksi itsetehdyn kortin ja päätin saman tien tutkimusmatkaani vesivärien kanssa. Tähän mennessä on tullut tehtyä lähinnä muutamia kukkia, joten nyt oli sitten lintujen vuoro... Alussa oli vähän epäilevä olo, että näinköhän tästä mitään tulee :') Mutta kyllähän se ihan kolibrilta näyttää, jee!


 Vaikka kuvailin korttia keskellä päivää kaikkein valoisimpaan aikaan, sai auringoton talvi-ilma kuvat ihan sinisiksi... Pienellä (krhm) kuvanmuoksinnalla sain töherryksen väreineen näyttämään edes suunnilleen alkuperäiseltä versiolta :D Kortti on uudella omistajallaan, joten uusintanäpsyjen otto on vaikeahkoa. Kyllä näistä nyt kumminkin ainakin värien idea välittyy. Olipas se kovin filosofisesti sanottu :')


Kuten tavallista, valkkasin paperikätköistä sievän kukkaispaprun linnun taustaksi. Taustan reunakuviot leikkelin kuviosaksilla, joista puuttui kokonaan käsikahva-osuus :D Hieman haasteellista, mutta onnistui kumminkin hyvin! Mulla on siis parinlaiset kuviosakset, joissa voi vaihdella yhtä käsiosaa ja kyseinen osanen on luonnollisesti just siellä missä en ite ole...

Siniset kehykset on hukkapala-kartonkia, ne tuo vähän ryhtiä kuvalle. Huomatkaa muuten kortin sisäpuolella ulkokannen tyyliä mukaillen leikattu sisus!



Kiitos muuten Repsulle taas kameran lainasta!8) Voittaa oman jo hieman kenkkuilevan pokkarini mennen tullen... Tässä on muuten tokaksi vika viikko Kuopiota menossa. Sain eilen farmaseutin lopputyölleni hyväksynnän ohjaajaltani. Eipä tässä enää ihan hurjasti koulua olekaan, huih :o