13.3.2017

Beautiful York

Viikonloppu hurahti ohi silmänräpäyksessä! Lauantaina kävin yhden kämppikseni kanssa Bradfordin keskustan Impressions Galleryssa. Sisäänpääsy oli ilmainen ja parhaillaan näytteillä oli Honkongin-Englantilaisen valokuvaajan otoksia. Kivalta näytti, mutta erityisen kivan kokemuksesta teki näyttelyssä tarjottu kiinalainen tee. "Teeseremonian" vetäjä oli mitä mainioin eläkeläismies, ja paikalla oli myös muutama englantilaisvierailija. Teehetki oli ihana rupattelutuokio ja aiheesta huolimatta englantilaisin kokemus tähän mennessä :D


Tänään lähdettiin kämppisporukalla tutustumaan Yorkiin. Reissulla oli pieni säävaraus, mutta onneksi päätettiin vielä tänä aamuna että lähdetään kumminkin. Upea auringonpaiste saatiin koko päiväksi!
Kaupunki oli tosi kaunis - niin erilainen kuin Bradford :') Kierreltiin vähän nättiä keskustaa ja ostettiin liput York Ministeriin, joka on upea keskiaikainen katedraali. Katedraalin ja koko kaupungin historia on tosi mielenkiintoinen, kannattaa tutustua ja käydä jos siihen on mahdollisuus. Uskaltauduttiin myös kipuamaan katedraalin torniin, 275 askelmaa kapeassa kierreportaikossa, huh! Mutta selvittiin siitäkin ja näköalat olivat ihanat :)

Museum Gardens
Katedraali
Näkymät tornista
Kaupungilla kierrellessä näimme ihania pikku putiikkeja. Saippuoita, suklaata, suussassulavaa fudgea (saatiin maistiaiset, mutten raaskinut ostaa kun oli tositosi kallista...), yksi putiikki pullollaan saksalaista joulukoristetta ja paljon muuta! Käytiin myös iltapäiväteellä Bettys-nimisessä kahvilassa, ilmeisestikin kuuluisa ja hyvä paikka. Kahvila oli kuitenkin todella suosittu, ja skonssit sekä juustokakut olivat loppuneet... Tee oli kuitenkin hyvää ja menusta löytyi muuta herkullista syötävää.

Saippuaa joka tilanteeseen
Suklaapuodin pääsiäissesonki

Päivä oli pitkä, askelmittari näytti illalla yli 18 000 (n. 13 kilometriä kävelyä) ja nyt väsyttää. Oli kuitenkin ihan kaupunki. Huomenna alkaa taas arki ja labrahommat jatkuu. Meillä on huomispäivälle ohjelmassa myös jokin tutkimusaiheisiin liittyvä seminaari.





10.3.2017

Ensimmäinen täysi viikko takana

Ensimmäinen täysi labraviikko takanapäin. Olen jo päässyt näkemään kaikkien tekniikoiden suoritusta, joita itsekin tulen omassa projektissa käyttäämään. Itsehän en ole vielä päässyt varsinaisesti tekemään paljoa, vaan lähinnä olemaan kuunteluoppilaana ja auttavana kätenä toisen vaihtarikaverin tutkimuksessa :) On kuitenkin ollut tosi opettavaista ja ohjaaja osaa selittää hyvin ja olla kärsivällinen. Päivät on olleet heti täysiä ja vähän raskaitakin, kun kaikki on uutta ja lisäksi pitää kiinnittää erityishuomiota kieleen että ymmärtää varmasti kaiken :D

Krookukset ja narsissitkin kukoistaa
Onnistuin maanantaina hankkimaan salikortin yliopiston kuntosalille ja sitäkin pääsin testaamaan jo pariin kertaan. Sali on iso ja tosi siisti, iso peukku sille. Viiden minuutin matka kotoa on myös ihan kätevä. Reenaaminen helpottui vähän kun tiistaina löyty kivat lenkkarit Broadway-kauppakeskuksesta.

Pyykkäsin täällä ekan kerran tiistai-iltana, kun vaatteet alkoivat käydä vähiin. Pesukoneiden käyttö maksetaan hassusti erikseen ladattavalla sirukortilla, outo systeemi. Kortin uudelleen lataaminen kuulosti vähän liian monivaiheiselta ollakseen kätevä mutta kai se silti toimii :D Täällä ei näytä olevan kovin laaja valikoima hajusteettomia pyykinpesuaineita, joten koko mun huone hais ihan pesuaineelle kun toin märät pyykit kuivumaan... Kuivausrummun käyttö maksaa vielä erikseen melkein 2 puntaa, joten mieluummin en. Suunnitelmana oli hankkia yhteinen kuivausteline kämppään.

Näillä kelpaa juoksennella


Eilen illalla käytiin kämppisporukalla yhdessä jännittävässä Sunbridge-nimisessä pubissa. Paikka oli hieno ja sisälsi mm. nurkkauksellisen kemia-/farmasia-aiheista laitteistoa ja laatikostoa. Hilpeyttä herätti se, kun ranskalaisen kämppiksen lausumana olin luullut paikan nimeksi Sadwitch, mutta vasta ovelle tultaessa tajusin olleeni ihan väärässä :')


Eilen heräsin hienoon aamuun
 Eilen ja toissapäivänä oli aikaa iltapäivästä, joten kävin tutustumassa yliopiston englannin opetukseen. Niille tunneille voi kuka vain ilmestyä kun itselle sopii ja kokee tarpeelliseksi, tosi kätevää minusta! Varsinkin ottaen huomioon vaihtelevat labra-ajat. Opettajatkin vaikuttivat mukavita ja omistautuvilta asialleen. Alla oleva kuva on otettu yliopiston päärakennuksesta melkein ylimmästä kerroksesta. Meidän keittiö taitaa jopa näkyä kuvassa (ks. kuvateksti) :D

Näkymä yliopiston päärakennuksesta. Vasemmalla vaaleassa rakennuksessa on mun päämaja labroineen. Keskellä kuvaa pilkottavat vihreä-valkoiset rakennukset taas ovat opiskelija-asuntoja joissa minäkin asun. Liekö meidän keittiön ikkuna näkyy kuvan niistä oikeanpuolimmaisessa...
Tänä iltana on jossakin keskustan baarissa kansainväliset bileet, sillä yliopistolla on vietetty koko viikon One world -viikkoa omine pienine tempauksineen. Saa nähdä mimmoiset on... Huomiselle olen suunnitellut gradun vääntöä ja reissua Tescoon ruokaostoksille. Sunnuntaina lähdemme tutustumaan Yorkin kaupunkiin (Bradfordista itään), on kuulemma hieno paikka käydä :)

5.3.2017

Lauantaipäivän reitki Saltaireen

Nyt on asuinseudulle tutustuminen aloitettu. Pääsin eilen kolmen italialaisen vaihtarikaverin matkassa retkelle läheiseen Saltairen kylään. Junamatka sinne kesti vain10 minuuttia. Ihme kyllä sää suosi meitä; aurinko paistoi koko reissun ajan ja sade alkoi vasta paluumatkalla illansuussa. Kylä on yksi UNECOn maailmanperintökohteista.

Saltairen kirkko
 Kirkkoon emme päässeet sisään, se sattui tietenkin juuri sinä päivänä olemaan suljettu. Olisi kyllä ollut mielenkiintoista. Saltairen puuvillatehtaan perusti 1852 sir Titus Salt, joka rakensi myllyn ympärille siistit asuintalot työntekijöille ja vaikutti muutenkin pitävän näistä huolta. Salt kuitenkin rakennutti ympäri kylää myös korkeita torneja joista hän pystyi valvomaan asukkaita, ja harjoitti tarinan mukaan oudoksuttavan tarkkaa kierrätystä rikastuakseen itse. Kirkkoon herra Salt oli ilmeisesti pystyttänyt patsaita itsestään tavanomaisten kirkollisten kuvien sijaan.



Kylä ilmentää tietääkseni Viktoriaanista aikaa, joka näkyy rakennustyylissäkin. Kauniita taloja! Meille suomalaisille 150-vuotias rakennus tuntuu jo vanhalta ja historialliselta, mutta italialaisia kavereita nauratti kun mainitsin asiasta. Italiassa se varmaan luokitellaan melko uudeksi...


Minä ja ankat
Saltairen puuvillatehdas
Puuvillatehdas toimii nykyään museona, ja sieltä löytyi myös taidegalleria, ravintoja ja kirjakauppa. Alla näkyy minun ensimmäinen Fish and chipsini tsatsikikastikkeella ja kernemuussilla (?). Oli hyvää! Jälkkäriksi vielä italialaista suklaa-fudge-kakkua ja vanilijajäätelöä.

Vietimme tovin myös tehtaan kirjakaupasta - sieltä löytyi vaikka mitä! Paljon paperitavaraa, ja hienoja kirjoja. Klassikkohyllystä löytyi kauniita painoksia mm. Jane Austenin ja Brontën sisarusten kirjoista. Mukaan tarttui Jane Austenin Emma, jota ei ole tullut aiemmin luettua :) Nyt viimeistäänkin on syytä! Kirjojen kannet olivat kaikissa eri väriset ja erillaisella painokuviolla, mutta selvästi samaa sarjaa. Olisi tehnyt mieli ostaa ne kaikki, mutta ehkä näin alkuun ei kannata ostella kaikkea mitä näkee... :D

Fish and chips



Eilinen matkaseurueeni lähti tänäänkin reissaamaan, tällä kertaa kohteenaan Knasboroughin kaupunki/kylä täältä koilliseen. Se matka olisi kuitenkin vienyt koko päivän (2h junamatka suuntaansa) ja halusin edetä graduni kanssa, joten en lähtenyt tällä kertaa mukaan, vaikka olisi varmasi tosi kiva reissu sekin. Pitäisi lisäksi vielä hankkia muutamia tavaroita (mm. keittiöpyyhe, eväsrasia ja muki puuttuu vielä)...

Saa nähdä mitä ensi viikko tuo tullessaan. Toivottavasti pääsen jo aloittelemaan labrahommia ja etenemään sillä saralla. Yritän myös etsiä itselleni englantilaisen puhelinliittymän (onneksi olen saanut hyviä vinkkejä muilta) ja salikortin yliopiston kuntosalille ja uima-altaalle.

(PS. Se tunne, kun tekisi mieli numeroida blogin kuvat, tasata teksti ja laittaa oikea riviväli)

3.3.2017

Kirjaimellisesti uudet tuulet: Britanniassa sataa ja tuulee 24/7

Kirjoittelu olikin jo vähän jäänyt, mutta keksin sitten vaihdon lähestyessä että hei, teenpäs tästä nyt matkablogin reissun ajaksi :)

Eli aloitin vaihtojaksoni täällä Bradfordissa toissanpäivänä 1.3. Matkanteko alkoi aikasin: herätys soi klo 03.00 jotta ehtisin aikaiseen Helsinki-Vantaan lentokentälle vievään bussiin. Itse bussimatka ja lento Manchesteriin sujuivat kuitenkin hyvin, onnistuin nukkumaan suurimman osa matkasta molemmissa. Saavuin Manchesterin lentokentälle 9.15 paikallista aikaa, kone oli jopa vähän nopeampi kuin aikataulussa :D Täkäläiset junat ovat vielä vähän mysteeri, vaikka onnistuinkin löytämään tieni Bradfordiin Leedsin kautta. Yhdeltä sain avaimen opiskelijasoluuni.


Näkymiä junan ikkunasta
 Sää täällä vastaa odotuksia. On kevät ja nurmi vihertää ja krookukset ja narsissit kukkii, mutta sataa melkein joka päivä. Myös tuuli vetää vertoja Etelä-Suomen hyytäville puhureille. Vedenpitävä takki ja goretex-kengät tulee täällä tarpeeseen. Eilen oli kyllä harvinaisen aurinkoista, ihana paiste koko päivän! Millonkohan vastaavaa seuraavan kerran...

Perillä!

The Green, opiskelija-asuinalue

Oma pieni huoneeni :3

Kävin ekana päivänä myös tapaamassa vaihtokoordinaattoreita ja graduohjaajani ja sain opiskelijakortin. Minulle osoitettiin myös tuleva työpisteeni.


Tapasin 3 kämppistäni ekana päivänä, kaikki vaihtareita ja tosi mukavia :) Sain kutsun johonkin jazz-konserttiinkin tälle illalle, jännää! Tänään tapasin myös toisen vaihtarin, joka työskentelee osittain samassa labraprojektissa kuin minä. Tottakai hän kuuluu samaan kaveriporukkaani kuin kämppikseni! :D Yksin täällä ei siis todennäköisesti joudu olemaan.

Viikonloppuna on onneksi vähän enemmän aikaa asettua aloilleen, keskiviikkona ja torstaina jouduin kyllä aikalailla tukka putkella juosta hankkimassa ruokaa (tässä kaupungissa on kolme Lidliä) ja niinkin tarpeellisia tavaroita kuin peitto ja tyyny ym. kodintavara... :') Eiköhän täällä sen neljä kuukautta viihdy, vaikka ikävä kaikkia onkin jo nyt!


10.5.2016

Cup cake appreciation

Löysin julkaisemattoman postauksen viime joulukuulta, jonka ihanat kuppikakkukuvat oli otettu lokakuussa, heh! Vähän venähtänyt tämä julkaiseminen vissiin... Nyt tuli kyllä ihan kauhea kuppikakkuhimo näitä kuvia katsoessa.

Eilen oli kuoron (UEF Kuopion ylioppilaskuoro) kevätkonsertti Kaupungintalolla. Hienosti meni niissä merkeissä kevätkauden päätös, hyvä me!:D Ohjelmisto oli täynnä ihania kappaleita ja konsertti meni ihan fiilistellessä :3 Käytiin vielä lopuksi kuoroporukalla syömässä italialaisessa ravintolassa, nams!

Oltiin tässä tänään vähän kiertelemässä Puijon ulkoilureittejä ja ehittiin melkein takasinkin ennen kaatosateen alkua :P Mutta kyllä virkisti! Tiedä jos aurinkoiset kelit on takanapäin ja loppukesä kuluukin tämmösissä merkeissä...



5.5.2016

Kesää kohti

Heipähei pitkästä aikaa! Talvi hurahti niin etten onnistunut tänne siitä mitään laittelemaan.... Nyt suunnataan kuitenkin täysillä kohti kesää. Opiskelun saralla ei ole jäljellä kuin yksi tentti ja yksi palautettava esseetehtävä, huh.

Helatorstain ihanan sään kunniaksi mentiin kämppäporukalla piknikille lammenrantaan nauttimaan auringon lämmöstä. Vappukin sujui kivasti - voisi sanoa, että nyt on vietetty ensimmäinen ihan kunnon opiskelijavappu Veljmiehen lakituksineen ja vappupäivän brunsseineen :) Onneksi sattui jo silloin alkamaan nämä ihanat kesäsäät!

vappuminä

Sattuipa kohdalle eräät kihlajaiskahvittelutkin, joihin toki oli aiheellista tehdä sopiva kortti. Kortteiluunkin ei mukamas ole aikaa juuri koskaan, nyt sain kumminkin aikaiseksi kun oli kunnon syy! Kuvanlaatu on sökö, koska kännykkä ja ilta eivät tykkää toisistaan... Vesiväreillä siis pyöräytin puun lintusineen, ja sitten taas pahvikerrosta toisen päälle vanhaan tuttuun tapaan. Onnistuin löytämään yhden ainoan Kihlaparille-tekstin, jonka tietty onnistuin katkaisemaan kesken asettelun. Onneksi sain pikku katastrofin aika hyvin piilotettua :D


15.10.2015

Olipa kerran tuparit

Vanhoilla jutuilla on hyvä ruveta herättelemään blogia taas henkiin :D Kaverini vietti tupareita elokuussa, ja tämä (melko keväinen) lintukortti tuli tuparilahjan kaveriksi. Kuva syntyi muutamassa minuutissa puukynillä ja mustalla piirustustussilla. Taustana jälleen ekokartonkipohja.

Nyt kun näitäkin kuvia katselee näin pari kuukautta myöhemmin, niin ai että kun ihana kesäinen auringonpaiste! Nytkin on kyllä aurinkoista ja nättiä, mutta ihan erilaisella fiiliksellä :D



Leivoin vielä ekstrana Carmelitas-neliöitä viemisiksi. Ohje löytyi kesällä työkaverin ansiosta Me Naiset -lehdestä. Neliöihin tehdään murutaikinapohja käytännössä jauhoista, kaurahiutaleista ja voista. Päälle laitetaan purkillinen kondensoitua, karamellisoitua maitoa ja puoli levyllistä suklaata - päälle ripotellaan osa taikinamurusta. 

Tämä oli ensimmäinen kerta kun itse tein ohjeen mukaan ja onnistuinkin ostamaan vahingossa ei-karamellisoitua kondensoitua maitoa.  Hyviä tuli näinkin, mutta maito upposi taikinaan ja neliöistä tuli kuivempia ja tiiviimpiä kuin karamellisoidulla maidolla. Karamellisoitu versio on kutakuinkin valmista kinuskia ja joka muodostaa paksun ja ybermakean kinuskikerroksen neliön väliin. Tällä tavalla neliöistä tuli puolivahingossa oikein hyviä naposteltavia :D


Yhdestä annoksesta tulee pieni pellillinen neliöitä, mutta syömistä riittää - nämä ovat melko tuhteja minunkinlaiseni sokerihiiren makuun... :D


Opintojen päästyä vauhtiin syyskuussa on aika vain hujahtanut ohi (kohtahan on jo joulu?) :D Välillä tuntuu, ettei vuorokaudessa ole tarpeeksi tunteja. Pikkuhiljaa olen tässä myös elvytellyt neulomisintoani, niistä lisää sitten myöhemmin...  ;) Puolitoista viikkoa on myös kulunut uuteen kampaukseen tottuessa, aika radikaalisti lähti senttejä viime kampaajakäynnillä.

Hienosti tarkennettu koivuun, Repsu ;D

24.6.2015

Kesäheinä

Tämä huivi valmistui jo kuukausi sitten, mutta nyt se on myös täällä!:) Malli on sama Marina kuin yhdessä aiemmassa tekeleessä. Nyt valitsin kuitenkin ohuemman langan: Schachenmayr nomotta Rheuma Thermal Wolle - vanhempi versio langasta Fine Wool. 

Löysin Helsinginreissulla sattumalta aivan yhden ainoan kerän tätä ihanaa hennonvihreää lankaa. Onneksi Kotkasta löytyi parin päivän päästä kerälle kaveri ja sain huivin aikaan 8)


Koska lanka on ohuempaa ja käytin 4mm-pyöröpuikkoa, pääsin toistamaan kuviota n. 10 kertaa, kunnes huivista tuli sopivan kokoinen. Rakastan tätä huivia! Nyt vietän neulomisen osalta ilmeisestikin jonkinlaista luovaa taukoa, hups... :P


Tällä välillä olen ehtinyt valmistua ihan kokonaan - maanantaina pääsin vaihtamaan pois opiskelijan varmennekorttini, jesjes!:D Kesäkuu on hujahtanut ihan hetkessä ohi, varsinkin kun varsinaisia kesäsäitä on saanut odotella... Muutama nätti päivä on onneksi osunut kohdalle ja juhannus kului rauhallisissa merkeissä mökillä pienestä kesäflunssan aiheuttamasta takapakista huolimatta.