12.10.2014

Ikuisuusprojekti joka ei enää ole ikuisuusprojekti

Siskot, lopettakaa lukeminen tähän paikkaan!

Sain lopultakin vuosi sitten syksyllä aloitetut valkoiset palmikkosukat valmiiksi! Ohje löytyy Novitan sukkalehdestä. Sukat oli niin pitkät, että loppui into kesken ekan sukan ja tekele jäi lojumaan melkein vuodeksi hups :D Toinen kuitenkin valmistui suhteellisen nopeasti, kun vain sain aloitettua. Nämä tosiaan ovat tällaiset melkein polveen yltävät ja kuviokin oli suhteellisen suuritöinen, vaikkakin hyvin muistettavissa, ainakin meikäläisen kokemuksella. Koko ajan pitää olla vääntämässä ja kääntämässä johonkin suuntaan...


Nämä menevät ehkä jonkun joulupakettiin, mutta katsotaan nyt! Tämmöset vois olla aika ihanat omassakin vaatevarastossa... Villasukkihanan ei ikinä voi olla liikaa, vai kuinka? Ja tietenkään en malttanut odottaa, että lahja pääsisi uudelle omistajalle, vaan halusin heti julkaista täällä.

Ekan sukan tunnistaa tosiaan ekaksi, kun oli muutama silmukka jaettu väärälle puikolle, niin tuli vähän rumaa jälkeä alkuun tuohon joustinneuleen ja nurjan rajalle. Ja pari kertaa tuli myös palmikkokuviossa käännettyä väärät silmukat väärälle puolelle. Ei noita juttuja kumminkaan onneksi käytössä juuri huomaa :D



Kantapää oli ohjeessa tuommoinen hauska ristiinvahvistettu. Tosi helppo tehdä - nurjalla joka toisella kerroksella hypitään esim. joka ensimmäisen silmukan yli, kun joka ensimmäisellä joka toisen - muttei koskaan ole tullut aiemmin kokeiltua :D Pienellä vaivalla tuli tosi kivat!



Blogia kirjoitellessa tuli maistettua Ben & Jerry's:in yhtä suht uutta makua. En kyllä millään saanut selvää jätskin nimestä, Core doughble impact tai jotain? Enivei, oli kyllä taas niin hyvää että... Pitihän sitä nyt vähän ottaa takaisin päivän lenkillä saavutettua hyötyä ;)

2.10.2014

Good hairday

Tänään oli se päivä. Hiustenleikkuupäivä. Viimeksi tuli käytyä kampaajalla maaliskuun alussa eli yli puoli vuotta sitten, enkä silloinkaan tehnyt mitään kovin radikaalia. Nyt teki kumminkin mieli pientä muutosta, ja päädyin palaamaanvuosien takaiseen suoraan otsikseen :3 Koko aamu onkin sitten siitä lähtien kulunut hiuksia hypistellesä.


Edellisessä kuvassa korostui näköhään vähän tyven mustuus tai näköjään sinisyys. Oikeasti  värien ero ei ole ihan noin radikaali... Kampaaja (taas vaihteeksi) ihasteli meikäläisen ultrapitkää tukkaa ja pyysi luvan saada myös kihartaa ne. Ja tokihan suostuin! Se on aina ihanaa, kun joku muu letittää tms. omaa kuontaloa :)) Alla oleva kuva on yritys kuvata kyseisiä kikkuroita. Ja kuvassahan ei näykkään mikään muu kuin ne, kiitos loistavalle kuvaajalle eli minulle... Naamakin piti kaikessa hirveydessään sensuroida.


On kyllä taas päässyt hetki vierähtämään viime kirjoituksesta. Syksy on saapunut ja synttäritkin tuli ja meni. Pitänee tässä vielä joku kerta vähän valaista joitakin mainioita yksityiskohtia tuolta pimeyteen jääneeltä ajalta 8)

10.8.2014

Aamun kirppislöytöjä

Kävin äsken Reetan kanssa Kuopion ( kyllä, olen palannut Kuopioon) torikirppiksellä. Kirppis aukesi klo 7.00, mutta me onnistuttiin hankkiutumaan paikalle siinä puoli yhdeksän jälkeen. Muutama tunti meni koko torin ja kojujen kiertämiseen ja kyllä sieltä muutama tavarakin tarttui mukaan :) Aamulla oli hyvä käydä, kun oli vielä vähän viileää ja myyjillä oli vielä hyvin tavaraa pöydillä. Ja loppupäivä onkin vielä vapaa muuhun.

Kiitos ylenmääräisestä kontrastista Lumia :'(

Tässä minun löytöni: Hyväkuntoiset toppi ja neule sekä Mona lisa smile -leffa ja VIP-ihmisiä-pokkari. Nämä kaikki viidellä eurolla :D Yleensä en ole kovin hyvä kirpparidyykkari, mutta nyt sattui ihan tarpeellistakin ja oikeaa kokoa eteen! Tuo neule on oikeasti kirkkaanvihreä, mutta valaistus saa näköjään sen näyttämään turkoosilta...



Kirja oli oikeasti kiva ostos, kun kaikki muut Weisbergerin kirjat minulta löytyy, vaan tätä parasta ei :D Eikä ollut kun euron!

Perjantaina kävin Seppälässä, ja sieltäkin löytyi kesän loppualeista pari paitaa ja bikinit yhteensä 9 eurolla :) Satuin unohtamaan molemmat vanhat bikinini Haminaan kun sieltä torstaina lähdin... 5 euroa kyllä ole paljoa ihan kivoista varabiksuista. Pieni epäonninen juttu kumminkin kävi näiden kanssa, kun pidin yläosaa eilen koko päivän päällä, ja kun illalla otin pois, huomasin uikkaria kiertävien silikoninauhojen hiertäneen paksut punaiset juomut mun selkään... Auts -.-' Selkä parani onneksi ihan hyvin aamuun mennessä, mutta nyt ainakin osaan vähän katsoa, kuinka pitkiä jaksoja ja missä olosuhteissa näitä päällään pitää... :D


Tänään olisi vielä vähän kavereita tulossa kylään kuopioonpaluun ja opintojen alun (huomenna ekat luennot) kunniaksi! 8)

1.8.2014

Haikein mutta makein terveisin

Siinä se sitten oli! Kesän työrupeama nimittäin 8) Nämä neljä kuukautta ovat olleet erittäin antoisia, kiitos ihanille työkavereille :3 Sain läksiäislahjaksi iki-ihanan Tove 100-vuotta -juhlamukin! Pitää muistaa käydä välillä morjestamassa, kun pyörin täälläpäin :)

Itse leivoin töihin kiitokseksi Kinuskikissan Polka-kakun. Suklaana käytin Fazerin peppermint crushia, kun Maraboun Polkaa ei näkynyt kaupassa. Päälle ripottelin karkkitankojen sijaan Marianne-rakeita. Niin ja käytin 6 liivatelehteä varmuuden vuoksi, vaikka ohjeen mukaan 5 riittäisi.
Vaikka Kinuskikissalla kakku on tehty joulu mielessäpitäen, sopii se mielestäni hyvin myös kesäisiin tilaisuuksiin 8) Nam!


Kakku ei tainnut juuri välittää näin lämpimästä, ja pehmeni vähän pöydällä ollessaan. Myös päällisen mariannerakeiden valkeat osuudet liukenivat omituisesti, niin että vain suklaat jäivät ja muuten kakku näytti siltä, että se olisi unohtunut vesisateeseen... :D Mutta maku oli tosi hyvä, käyttökelpoinen resepti siis!;)

Kakun kaveriksi maalasin taas jo melkein vakkariksikin päätyneen liljankukan - ainoana erona tosiaan tekotapa (vesivärit). Olen vasta hiljattain oppinut käyttämään vesivärejä. Olen ehkä ollut aiemmin liian malttamaton ja hätiköimällä pilannut kuvat...



Kukan reunustaminen ruskealla värillä oli myös toimiva ratkaisu (meinasin alunperin rajata mustalla tussilla, mutta totesin sen kadonneeksi). Rajaus tuo vaalean kukan hyvin esiin, mutta ei pistä silmään samalla tavoin, kun musta -ohutkin- tussi olisi tehnyt. Tussi ei ehkä muutenkaan olisi sopinut maalatun kuvan "linjaan". Kaikin puolin parempi näin ;) Keskelle, kukan taakse lisäsin vähän vaaleaa sinistä, jottei tausta olisi ihan tyhjän valkoinen - mikä ei vain näy kuvissa erityisen selkeästi...

Kävin tuossa aiemmin äidin kanssa vähän kuuntelemassa japanilaisen sotilassoittokunnan konsettia (oli muuten tosi kiva!) eräällä keskustan vanhalla pihalla. Hamina Tattooseen osallistumisen velvollisuus hoidettu! Huomenna vielä ehkä lisää...

22.7.2014

Pienissä häissä? Ja matka jatkuu...

Viime viikonloppu hurahti ohi ihan hetkessä. Perjantaina suuntasin Jyväskylään, jossa oli määrä viettää seuraavana päivänä eräiden ystävien häitä. Iltaan kuului hengailun ja kauppareissujen lisäksi vähän terassilla istumista vilkkaassa Jyväskylän kesäyössä ja morsiamen kynsien lakkausta 8)

Lauantaiaamu alkoi myös laittautumisella: projekti kynnet loppuun ja ripsien kiinnitys. Tämän jälkeen meikäläinen suuntasi takaisin omaan hotelliin, missä muut vasta heräilivät, laittautumaan. Itse vihkiminen ja juhla olivat ihanat. Oli mahtavaa tutustua ihmisiin, joista oli vain kuullut puhuttavan aiemmin! Hauskanpito jatkui myöhään yöhön asti.

Onnea ihanalle tuoreelle avioparille! :3 Ja arvatkaas, kuka sai morsiuskimpun! ;D



Kimppu jatkoi kanssani matkaa vielä pari päivää, mutta kärsi yllättävän vähän damagea. Ensin se joutui kestämään n. 10 tuntia ilman vettä, osan ajasta nurinpäin pienessä muovipussissa. Jyväskylästä matka nimittäin jatkui Helsinkiin ja Espooseen. Maanantaipäivän kimppu sen sijaan vietti paperipussissa Kampin matkatavaroiden säilytyslokerossa. Ja vielä se porskuttaa tuolla ruokailuhuoneen maljakossa!:D


Tässä onnittelukortti (tyylikkäästi lahjapöydästä kuvattuna, kun etukäteen unohtui napsaista kuva...!). Kuva pussaavasta pariskunnasta on puukynillä ja mustalla rajauskynällä piirretty - mallista kumminkin. Asettelun kanssa oli tosi vaikea löytää toisiinsa sopivia osasia. Tutussa tyylissä pysyttiin jälleen. Piirustuspaperi harmaan helmiäiskehyksen keskellä. Halusin taustaväriksi jotain yksinkertaista mutta kivaa, niin tui vaaleanpunainen pallopaperi sopi oikein hyvin! Se sointui oikein hyvin kermanvaalean (?) korttipohjan väriin :D Kuvan kulmiin laitoin vielä helmenpuolikkaat.

Kortin sisäpuolella on kannen pallopaperin tapaan leikattu valkoinen paperi, johon teksti tuli. Paperin yläosaan liimasin rivin hopeanvärisiä ääriviivatarrasydämiä.


Maanantaipäivän vietimme turisteilemassa Suomelinnassa. Outoa, ettei siellä ole tullut käytyä aiemmin (ainakaan niin, että muistaisin  mitään)! Oli kyllä ihanaa. Niin kaunista, historiallista ja kesäistä :D Eväät oli mukana ja uikkarit samoin.



Nyt olen siis taas hitusen sivistyneempi! Tänään oli taas paluu arkeen ja töihin pitkän viikonlopun jälkeen. Pakko myöntää, että vähän väsytti kun bussi oli vasta kymmenen aikaan Haminassa ja siitäkin piti vielä kävellä puolisen tuntia matkalaukun kanssa kotia :D

13.7.2014

Okonomiyakin pyörteissä

Viikko sitten meille soi visiitin armas ystäväni Iida! Olipa ihana nähdä taas pitkästä aikaa :3 Postaus tulee viikon myöhässä, koska sain siirrettyä kuvat koneelle vasta tänään (laiska)... Viikonloppu sujui perinteiden mukaan - hyvää ruokaa ja paljon elokuvia. Herkuista jännintä oli japanilainen okonomiyaki 8) Minulle tämä okonomiyaki oli ihan uusi tuttavuus -mitä nyt sarjakuvissa olen kuullut mainintoja siitä :D



Käytännössä okonomiyaki oli munakkaankaltainen lätty, jonka taikinaan sotkettiin kaalia ja esimerkiksi katkarapuja ennen paistamista. Päälle lorautettiin aimo annos majoneesia ja sovellettua "okonmiyakikastiketta". Oli muuten hyvää!! Tarkkaa ohjetta en itse tiedä, mutta pitänee vielä sekin ruinata huippukokilta jossain vaiheessa... ;D

Paistamisen kanssa oli ilmaantui pieniä teknisiä ongelmia, kun pannu osoittautui hieman kuluneeksi, ja okonomiyaki tahtoi tarttua tiukasti pohjaan kiinni. Työllä ja tuskalla lätyn irrottaminen ja kääntäminen onnistui, mutta reunat jäivät hieman ei-niin-kiinteiksi. Mutta onneksi vaan maulla on väliä!:D

Koska taikinasta tuli vain yksi isohko okonomyiaki, pyöriteltiin sen kaveriksi vielä lohi- ja katkaraputäytteisiä onigireja.


Sanasta okonomiyaki minulle tulee muuten aina ihan ekana mieleen Ranma ½ -mangasarjan  okonomiyakimestari Ukyo :D

26.6.2014

Ei mikään piece of cake

Pyöräytin eilen siskon avustuksella töihin Valion Amerikkalaisen suklaajuustokakun, harjoittelun loppumisen kunniaksi. Ei se leipominen kyllä ihan ongelmitta sujunut, eikä tullu niin nätti kun olis voinut... :P Kuvankin unohdin ottaa silloin, kun kakku vielä oli korkkaamaton. Mutta onneks maku oli kohdallaan ja sai paljon kehuja!:D Tämä onkin melkein paras kakku ikinä :3


Ohje siis löytyy Valion sivuilta ja sisältää paljon suklaata, tuorejuustoa, kuohukermaa ja sokeria. Ei siis mikään kevyt pläjäys, mutta mitä tuhdimpi, sen herkumpi! Kaiken lisäksi tein kakun puolitoista kertaiseksi :D Yksinkertaisena se jää mielestäni liian ohueksi ja pohja liian heikoksi (olen tehnyt kakun muutaman kerran aiemminkin). Niin ja pohjana oli mintunmakuisia Dominoja.

Niistä epäonnisuuksista:
suklaata sulattaessa sulatuskippo juuttui kiinni vesihaudekattilaan eikä meinannut irrota (kuppi vähän pehmenikin ja muotoutui uudelleen...), ennen kun vasta lopussa ja taistellessani astioiden kanssa pääsi suklaa vähän jähmettymään liikaa. Tämän takia jouduin tekemään loput vaiheet täytteestä melkosella vauhdilla. Raahasin kakun aamulla töihin pyörällä, mikä oli melkoisen mielenkiintoinen prosessi...

Sitten töissä vasta irrotin kakun vuoasta ja heittelin raastettua suklaata päälle. No kakkuhan ei suostunut leikkautumaan siististi irti siitä vuoasta, vaan melko leveä kaistale täytettä jäi vuokaan kiinni. Pohja ei sen sijaan jääkaapin kylmyyden jäljiltä hievahtanutkaan ja jäi sitten vähän höhläksi reunukseksi kakun alareunaan...


Nyt on kumminkin kakut leivottu, kuukauden päästä pitää sitten viimeistään koittaa kehittää seuraavaa... :D Viikonlopuksi suunta kohti pääkaupunkiseutua hyvän ystävän vieraaksi!

22.6.2014

Pioneja odotellessa

Tämänkertainen kortti on vesiväreillä maalattu pioni. Synttärisankari täytti tänään - Onnea vielä tätäkin kautta!:3 - pyöreitä vuosia ja koitin väsätä kortiksi jotain omatekoista, kun kerran lahja oli ostettu (Iittalan isot kirkkaat Kivi-tuikut ja apteekin Seba Med -suihkusaippua).


Itseasiassa ensin yritin maalata punaista kissanpentua, mutta se yritys epäonnistui... Katsotaan saisinko pelastettua jotekin edes osan siitä. Sitten keksin ihanan pionin, mikä ei sekään ollut mikään varma valinta, koska en ole ikinä aiemmin onnistunut siinä. Nyt heittelin uolivakavissani "erivahvuista" väriä sinne tänne ja yhtäkkiä huomasin, että hups, sehän jopa näyttää pionilta! :D

Opettelua toki on vielä (tuo vihreä pallo on sitten toisen kukan nuppu), mutta ihan hauska siitä tuli :) Kehystin kukan harmaalla helmiäispaperilla, ja pohjaksi valitsin tämän pallokuosisen paperin, ettei kortista tulisi vahingossakaan liian vakavaa ja raskasta. Vaaleanpunainen sopikin aika hyvin, se korostaa hennonväristä kukkaa ja kirkastaa kuva värejä.

Juhannus meni mukavasti (kiintoisaa oli nukkua +2-asteisena kesäyönä aitassa :D) ja huomenna alkaakin sitten viimeinen harjoitteluviikko. Miten tämä aika meneekin niin nopeasti?? Kolme kuukautta on hurahtanut ihan huomaamatta ohi. Toivottavasti käteen on jäänyt edes jotain :P Niinja huomenillalla lähden myös alle vuorokauden mittaiselle pikavisiitille Savoon! 8)